TINY SCOUNDREL AUDREY HEPBURN - AVO EH/2

Kookas narttu. Oikeat pään mittasuhteet. Tilava runko. Hieman etuasent. lavat. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Vahva raajaluusto. Hyvät käpälät. Toivoisin lisää keveyttä liikkeeseen. Saisi käyttää häntäänsä paremmin.

TINY SCOUNDREL AVRIL LAVIGNE - NUO ERI/1, PN-2, SERT
23 months. Strong size for bitch but still right. Good head, set of ears. Nice neck & body. Good topline, set of tail and air on tail. Good moving.

Reilu kuukausi on vierähtänyt ja tämä blogi on ollut TAAS ihan laiminlyöty. Työt haittaavat harrastuksia, eivätkä nuo aurinkoiset päivätkään kyllä houkuttele istumaan koneen ääreen ja kirjoittamaan kuulumisia...

Mandi kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia ja jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta. Maitohampaat vaihtuvat kovaa vauhtia ja uudet hampaat pukkaavat vielä hurjempaa vauhtia pudonneiden maitohampaiden tilalle... Itselle tämä hampaiden vaihtumisprosessi on todella hermoja raastavaa aikaa, koska suu ja purenta näyttävät päivittäin erilaiselta... Tällä hetkellä tuo näyttäisi hieman yläpurennalta, mutta on vielä liian aikaista sanoa mikä se loppujen lopulta tulee olemaan. Hampaat eivät ole vielä lähelläkään niiden lopullista pituutta ja osa uusista hampaista ei ole vielä puhjennut. Katsomme rauhassa mihin suuntaan tuo suu kehittyy ja jos niin onnettomasti käy että Mandille tulee purentavika, niin sille ei sitten mitään mahda. Se riski on aina olemassa vaikka pentuna purenta olisi kuinka hyvä tahansa. Sisäsiisteys Mandilla sujuu jo tosi hienosti, eikä vahinkoja ole sattunut pitkään aikaan (koputtaa puuta). Yöt sujuvat rauhallisissa merkeissä, mutta Moonan ja Mandin kello on edelleen kaksikymmentä minuuttia meidän herätyskelloa edellä. Luokse tuleminen alkaa alun vaikeuksien jälkeen sujua mallikkaasti ja Mandi on muutenkin tosi nopea oppimaan. Muutaman kerran yhtenä iltana treenasin neidin kanssa maahan menoa, eikä liikettä tarvinnut montaa kertaa toistaa kun neiti jo yhdisti käskyn ja liikkeen toisiinsa. Kunpa vain itse osaisin hyödyntää tuon oppimiskyvyn... Koirakoulu kokoontuu jälleen keskiviikkona ja sinne minun on tarkoitus Mandin kanssa suunnata. Koirakoulu tekee muutenkin hyvää Mandille, koska vieraiden koirien kanssa on nyt ollut vähän ongelmia. Mandi tutustuu vieraisiin koiriin reippaasti häntä heiluen, mutta siinä vaiheessa kun vieras koira yrittää leikkiä, ja etenkin jos siihen leikkiin pyytämiseen kuuluu haukkumista, Mandi menee paniikkiin ja juoksee karkuun ja saattaa jopa yrittää puolustaa itsestään (antaa hammasta). En ymmärrä mistä tämä käyttäytyminen johtuu. Vieraita koiria olemme treffailleet useasti, myös sosiaalistumiskauden aikana, eikä näissä tapaamisissa mielestäni ole sattunut mitään ikävää. Toivottavasti tämä karsiutuu pois ajan ja uusien hyvien kokemusten myötä... Vinkkejä otan myös mielelläni vastaan, jos vain joku keksii mikä tuon käyttäytymisen takana voi olla ja millä siitä voisi yrittää eroon.

Lahdenperässä olen vieraillut viimeisen kuukauden aikana Mandin ja Moonan kanssa useampaan otteeseen. Harrin siskon kanssa olimme puhuneet, että heidän seuraava koiransa on mitä luultavimmin schapendoes, mutta he ottaisivat pennun vasta sitten kun Titta, heidän 13-vuotias sekarotuinen koiransa, siirtyisi vihreämmille niityille. Mitenkäs sitten kävikään... Anjan kanssa tuli puheeksi, että hän etsii Yönkuningattarelle sijoituskotia. Pienen taivuttelun ja painostuksen  jälkeen Harrin siskon perhe suostui ja Yönkuningatar, kotoisammin Vicky, muutti naapuriimme eilen. Vickyn omistavat kasvattaja Anja, Harrin sisko Anna-Leena ja minä. Vicky on kotiutunut hyvin. Kotiutumista ehkä helpotti myös se että talossa oli entuudestaan koira, joka otti uuden tulokkaan hyvin vastaan. Titta on vanha ja vähän kankea liikkeissään, mutta pienellä murinalla Titta saa niin meidän tytöt kuin Vickynkin pois kimpuistaan. Titta on kiltti, karhun kokoinen landseerin & jonkun muun rodun sekoitus ja ikää on jo kunnioitettavat 13 vuotta.

Moonan kanssa on ollut turkin harjaus urakka. Takkuja oli päässyt kertymään oikein kunnolla, mutta nyt ollaan jo voiton puolella ja tyttö näyttää taas vähän enemmän itseltään eikä kerimättömältä lampaalta. Ensiviikon lauantaina on tarkoitus Moonan kanssa osallistua Harjavallan ryhmänäyttelyyn, jonne myös Mandi pääsee turistiksi mukaan. Siitä onkin kohta vuosi kun Moona on viimeksi osallistunut näyttelyihin. Turistina on ollut mukana, mutta ei itse kehässä. Ei Moona tänäkään vuonna kovin montaa kertaa kehään astele, mutta turistina saa olla mukana aina kun mahdollista. Nelli ja nämä pikkuiset (Mandi ja Vicky) saavat olla kehässä sitten Moonankin puolesta. Kesän / loppuvuoden näyttelykalenteri alkaa olla viittä vaille valmis... Ninni saa minun puolestani odotella veteraani-ikää ennen kuin vien rouvan seuraavan kerran näyttelyyn, mutta muuten on vähän ongelmallista arpoa että ketkä näistä lopuista osallistuvat mihinkin näyttelyyn. We’ll see.

Leirintäalue aukeaa taas kesäkuun alussa ja Nipa & Nepa ovat olleet mukana kunnostamassa aluetta. Onhan niillä hauskaa kun on taas tilaa missä temmeltää ja jahdata oravia ja siilejä. Kotona tytöt puolestaan ovat keksineet oivan piilopaikan puuliiterin alta. Pääsevät sinne tosi ketterästi, mutta pois eivät pääse omin avuin (tai sitten se on ihan haluamisesta kiinni). Ei hirveän kiva homma näyttelyihinkuskaajan kannalta, että majailevat siellä ja ovat aivan sahanpuruissa...

Eipä tänne mitään tämän kummempaa. Nautitaan aurinkoisista päivistä, vaikka kevätflunssa vähän vaivaa. Schapendoes treffejä olen myös suunnitellut tänne Parkanoon, mutta siitä lisää infoa sitten kun päivä on saatu päätettyä...

Äitini joskus kyseli Harrilta tietääkö hän mikä on ollut minun ensimmäinen sanani... En muista mitä Harri vastasi, mutta oikea vastaus on koira. Olen ihan pienestä naperosta asti pitänyt koirista ja yksi elämäni tärkeimmistä koirista oli mummolan Irlanninsetteri Kiri. Kiri oli syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin minä ja muistan kuinka mummolaan matkustettaessa odotin oikeastaan Kirin tapaamista enemmän kuin mummon ja ukin.  Omiin koiriini olen todella kiintynyt ja monet itkut on itketty koska tytöt ovat minulle niin tärkeitä. Ajatus oman koiran menettämisestä on kamala ja tiedän että sekin päivä koittaa joskus tulevaisuudessa, mutta sitä ennen yritetään elää koiranelämää ja nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä.

Nellin lohjenneen hampaan takia olen tainnut viimeksi itkeä, koska ajatus yhden hampaan poistamisesta oli jotenkin järkyttävä. Tiedustelin rotutovereilta foorumin välityksellä onko kenenkään koiralta poistettu hampaita ja esiin tuli kaksikin tapausta joissa hammas on katkennut eikä niitä ole poistettu tai muuten sen kummemmin hoidettu. Minä soitin eläinlääkärille, joka poisti Nelliltä hampaisiin juuttuneen luun ja katsoi pyynnöstäni tuota lohjennutta hammasta, ja kysyin mitä mieltä hän on hampaasta - voidaanko se jättää suuhun. Vastaus oli helpotus: hammas voidaan jättää suuhun, kunhan muistamme sitä seurailla. Jos se alkaa tummua tai se aristelee painettaessa, pitää miettiä sen poistamista uudemman kerran. Katkennut hammas saa siis toistaiseksi jäädä Nellin suuhun.

Viime viikolla käytin muutamaan otteeseen Moonaa ja Mandia leikkimässä Nellin kanssa ja kohtaamiset ovat menneet todella hienosti. Nelli hieman murisee Mandille, on selättänyt ipanan pariin otteeseen ja hauskasti paimentaa pikkuista jos Mandilla on Nellin mielestä liikaa vauhtia... Moona taisi ottaa Nelliltä mallia ja vihdoin tajusi ettei hänen tarvitse kestää Mandilta ihan mitä vain ja annatti yhtenä aamuna Mandille oikein kunnolla – HIENOA! Saisi annattaa vaikka vähän useamminkin, jotta Mandi ymmärtää ettei se saa Moonaa ihan miten vain kohdella...

Maanantaina hoidimme Mandille ensimmäisen rokotuksen ja eläinlääkärintodistuksen vakuutusta varten. Mandi oli oikein reipas eläinlääkärinvastaanotolla ja tervehti kaikki ihmiset ja eläimet tosi avoimin mielin. Automatka Tampereelle oli Mandin ensimmäinen pidempi reissu kotiutumisen jälkeen ja matkasta sinne ja takaisin kotiin selvittiin ihan kunnialla. Hieman Mandi piti aluksi pitää meteliä auton perässä, mutta nukahti lopulta auton hurinaan. Eläinlääkärin luona vierailun jälkeen suuntasimme Kuljuun tapaamaan Marjoa, Riinaa (Trasseli Okariina) ja Unaa (Trasseli Tahitille Uiden). Toimitin Marjolle agilityputken ja näyttelyhäkin ja käytimme tyttöjä läheisellä pellolla juoksemassa. Mandi oli muuten reipas oma itsensä, mutta Unan leikit olivat pikku Mandille vähän liian rajuja... Moona ja Una puolestaan tulivat mainiosti juttuun ja Moona oikein nautti kun sai vähän revitellä uuden ystävänsä kanssa. Pitkästä aikaa oli juoksukaveri joka pärjää vauhdissa! Kotimatkan molemmat tytöt nukkuivat oikein kiltisti... Treffataanhan toistekin!

Viikonloppua odotellessa... Olen sunnuntaiksi sopinut treffit Anjan luo (Ninnin kasvattaja, Mandin veljen Nemon omistaja). Otan Mandin mukaan tapaamaan velipoikaansa ja katsastan samalla Lakun pennut.

Paljon on ehtinyt tapahtua Mandin ja Moonan kanssa. Emäntä vaan meinaa olla vähän laiskalla päällä, eikä saa aikaiseksi kirjoitettua tätä blogia niin usein kuin haluaisi.

Mandi on kyllä tosi reipas pakkaus. Oikein iloinen, avoin ja paljon rohkeampi kuin esimerkiksi Moona oli tuon ikäisenä. Mandi menee paikasta toiseen häntä heiluen ja tutkii paikkoja ihan itsenäisesti. Kaikki ihmiset ja muut koirat ovat tosi mukavia, eikä häntä juuri ole jalkojenvälissä käynyt. Sisäsiisteyden opettelu sujuu tosi mukavasti ja lähes kaikki tarpeet Mandi tekee pihalle. Pihalla oleminen on todella ihanaa puuhaa neidin mielestä ja siellä missä on eniten lunta, on hauskinta peuhata... Moona pyörittää Mandia hangesta toiseen ja jos Mandi osaisi, se varmasti huutaisi lisää! Pihalla ollessa oma nimi tuntuu neidiltä unohtuvan, mutta muulloin Mandi tulee kiltisti luokse huudettaessa. Ruoka tälle pikku porsaalle maistuu älyttömän hyvin, eikä siinä montaa hetkeä mene kun annos on jo syöty. Joskus Mandi ilmoittaa nälästään haukkumalla keittiössä kun ruoka-aika lähenee, mutta siinä ei sitten muu auta kuin odotella että toinen rauhoittuu ja antaa ruoka vasta sitten... Yöt sujuvat tosi rauhallisesti, joskin herätys on lähes joka aamu ollut hieman ennen seitsemää – me kyllä Harrin kanssa nukuttaisiin mielellämme puoli kahdeksaan asti. On yritetty huijata tyttöjä sanomalla että herätys on kahdeksalta, jos ne siten antaisivat meidän nukkua puoli kahdeksaan, mutta ei ole vielä tehonnut...

Mandi näkee paljon unia ja vinkuu usein unissaan... Moona menee tuosta pikkuisen itkusta ihan sekaisin ja ryntää heti tarkistamaan, ettei siskolla ole mitään hätää. Hellyyttään Moona osoittaa muuten esimerkiksi putsaamalla rähmät silmistä. Mahtava isosisko tuo Moona! Ei menetä hermojaan Mandiin vaikka toinen roikkuu milloin huulipielessä ja milloin hännässä. Selättää vain ja jää odottamaan uutta hyökkäystä... Hassua muuten miten suurelta, viisaalta ja vanhalta Moona nyt näyttää kun on pentu samassa taloudessa. On Moona osannut myös hölmösti käyttäytyä pennun saavuttua, mutta onhan se toiselle mahdottoman kova paikka kun on ennen ollut meidän pikku prinsessa ja nyt onkin joku jonka kanssa pitää jakaa huomio. Moona mm. on pissannut kaksi kertaa sisälle (osui kyllä hienosti paperille) ja varasti makupalansa pöydältä ihan minun silmieni alla. Sen jälkeen olemme antaneet Moonalle vähän extra huomiota ja herkkuja, ettei tarvitse tuntea itseänsä yhtään pentua huonommaksi.

Nelli pelästytti meidän viime sunnuntaina oikein kunnolla. Tai taisi meidän pappa hoitaa sen pelästyttämisen kun soitti ja kertoi että Nelli pitää viedä eläinlääkäriin. Nellillä oli jäänyt luu takahampaisiin kiinni, eikä se irronnut miesvoimin. Minä jo ehdin kuvitella että nyt se Nelli tukehtuu siihen luuhun, mutta tilanne ei onneksi ollut niin paha kuin miltä se kuulosti. Päivystävälle eläinlääkärille jouduimme Nellin silti viemään kun luuta ei kerran irti saatu. Rauhoituksessa se irtosi hyvin ja samalla rapsutettiin hammaskivet irti kulmureista ja katsottiin yhtä Nellin lohjennutta etuhammasta. Huomasin sen hampaan lohjenneen jo kuukausi sitten, mutta en ajatellut että siitä voisi olla koiralle jotain haittaa. Ninnin kasvattaja kumminkin sanoi, että koirankin lohjenneet hampaat pitää hoitaa jos hampaiden ydin näkyy ja kun se ydin Nellin tapauksessa näkyy taitaa ainut vaihtoehto olla hampaan poisto. Juurihoito maksaa aivan älyttömän paljon, etenkin kun ei ole vakuutusta joka korvaisi lääkärikuluja, ja juurihoidettua hammasta pitää vielä kaiken lisäksi kontrolloida vuoden välein jälkeenpäin.

Sellaista tällä kertaa... Palaamme taas joskus kun emäntä on niin viitseliäällä päällä, että saa rustattua tänne jotain.